Kaiken tarkoitus? Meditaatio ja nykylääketiede käsikädessä?

Kun tänään olin töissä, tuli mieleen asioita tai oikeastaan mietin, että mikä on kaiken tarkoitus? Pohdin ohi mennen myös, mitä kaikkea oikeasti saakaan aikaan jokaisen ihmisen oma mieli? Juttelin isäni kanssa tänään, että onko huono asia, jos ihminen uskoo johonkin, joka ei ole tieteellä todistettua. Jopa "juro" isäni oli sitä mieltä, että ei ole huono asia. Tärkeintä on, että pystytään auttamaan toisiamme. Kun auttamisella on tarkoitettu hyvää, se on hyvä asia.

Vuonna 2010 1.4. valmistuin Reiki Masteriksi. Kyseinen matka oli vallaton, ihana, jännä ja ennen kaikkea kasvatti tähän henkiseen puoleen jonkin verran. Samana vuonna valmistuin lähihoitajaksi, joka taas piti minut kiinni länsimaisessa terveydenhuollossa, ettei vallan tullut höperyys. Nyt sitten on kulunut tästä yli 4 vuotta ja aloin pohtia aika käsitettä, terveyttä, mielenvoimaa ja sitä miten esim. Reikin ja Sairaanhoitajuuden pystyisi parhaiten yhdistämään? Seuraava kysymys onkin, että onko ne koskaan erillään lopulta? Ei.

Mielihän on meidän vahvin lääke ja se pystyy huijaamaan kehon eri tuntemuksia ihan mielettömästi. Mutta onko länsimainen kulttuuri unohtanut sen, että mielen avulla saadaan aikaan asioita, joita parhaimmatkaan lääkkeet eivät pysty tekemään?

Usko siirtää vuoria, sanotaan. Oikeastaan voisin väittää, että tämä on totta. Erään kerran kuulin yhden ihmisen kertovan muutama vuosi sitten, että tämä henkilö oli jossain ulkomailla, Afrikassa muistaakseni. Hän sanoi että sellainen vanha linja-auto oli jäänyt jumiin tielle ja renkaat olivat uponneet melkein kokonaan mutaan. Auto ei liikkunut mihinkään. Tämä porukka oli henkistä porukkaa ja olivat lähteneet pyytämään apua korkeimmalta. Ei ole väliä, onko tämä "korkein" Jumala, Allah, Rakkaus tai Reiki tai jokin muu, mutta kuitenkin puhuttakoon Jumalasta. Hän kertoi, että pyydettyään apua Jumalalta, he saivat "kevennettyä" tuota linja-autoa niin, että se saatiin pois mudasta ja matka sai jatkua. Voiko tuossa esimerkissä olla kyse mistään muusta kuin uskosta? Mielen suunnattomasta voimasta ja painovoimanlain kumoamista? Newton varmaan kääntyy haudassaan, kun lähdetään kumoamaan painovoimanlakia.

Tästä tulee kysymys, että mikä siis on kaiken tarkoitus? Mitä me tiedämme tästä hetkestä? Onko aika, aikaa sellaisessa muodossa vai onko tämä vain ihmisen luoma aikakäsitys, jotta järjestys säilyy?

Kun Reiki Masteriksi harjoittelin ja meditoin aika paljonkin hoitojen yhteydessä, niin tapahtui kerran hoidon aikana jännä reissu. Joku pitää tätä nyt unena, mutta koin sen ikään kuin tässä ja nyt. Tein harjoitusta menneisiin aikoihin, eli aikoihin ennen tätä elämää (uskon jonkinlaiseen jälleensyntymiseen). Tein hoitoa ja yhtäkkiä tunsin lentäväni. En muista lähdinkö kehosta pois, mutta muistan että lensin jossain sademetsän yläpuolelle. Päädyin Mayojen erääseen temppeliin. Sellaiseen mitä kuvissakin on jokainen varmaan nähnyt ja helposti löytää jos lähtee Googlesta etsimään. Päädyin sinne temppelin ylätasanteelle. Siellä oli ovi sisälle pieneen hautahuoneeseen, tai ehkä kappeliin? Mutta betoniseen sellaiseen. Katselin ympärilleni. Oikealla puolelleni katsellessani alhaalla oli hiekkadyyniä ja vasemmalla puolella metsää. Se tuntui vieraalta, samalla tutulta. Tunsin samalla, että viereeni leijaili hyvä ystäväni Armi. Tunsin erittäin voimakkaasti hänen läsnäolonsa tuolloin ja hätkähdin tätä ja ihmettelin. Hän ei tullut mukanani sisälle temppeliin/kappeliin, vaan jäi odottamaan ulkopuolelle. Kävelin pieneen huoneeseen jossa oli oli yksi pieni neliön mallinen ikkuna. En muista mihin ikkunasta näki, kuitenkin keskellä huonetta oli muumioitunut ihminen. Katselin sitä. Muumiolla oli kädet risti asennossa rintakehän päällä. Katselin tuota muumiota ja tajusin yhtäkkiä, että sehän olen minä. -Tätä kirjoittaessa vieläkin purraututtaa ajatellessani, että tuntemus oli todella aito.- Katselin sitä muumiota ja kiitin tätä siitä, että sain kokea kokemuksen. Sitten lähdin temppelissä ja katselin ystävääni. Hän oli odottanut kanssani ja tämän jälkeen palasin omaan paikkaani ja olomuotooni fyysiseen kehoon.

Olin hetken hämilläni, sillä en ollut kokenut koskaan näin voimakasta kokemusta. En ennen, enkä jälkeen. En tosin näitä harjoituksia paljon ole edes tehnyt. Soitin saman tien kun tajusin ystävälleni ja kysyin, tunsiko hän äsken mitään. Siinä hetki juteltiin ja kokemus jäi mieleeni voimakkaasti. Näystä/hoidosta on aikaa nyt yli 4 vuotta, mutta silti se on mielessäni voimakas. Tämän takia mietin, että mikä sitoo meitä tähän aikaan tai paikkaan? Antaisiko meditaatio ja ihmisen uskomus hyvän lisäavun meidän nykyiseen yhteiskuntaan ja hoitoihin joita käytämme?

Ihmisen mieli tosiaan huijaa esimerkiksi raajaa. House -sarjan eräässä jaksossa oli kerran hyvin. Siellä oli Housen naapuri, jolta oli amputoitu kyynerpäästä eteenpäin käsi. Naapuri oli kiukkuinen kuin ampiainen. Kerran House sitoi tämän kaverin tuoliin tämän ollessa tajuton. Tämän jälkeen tehtiin peiliharjoitus. Eli tervekäsi oli näkyvillä ja amputoitu peitettynä laatikossa. Naapuri näki peilin avulla "terveen toisen kätensä myös". Huono selitys, mutta House käski avata kämmenet auki ja sitten laittaa nyrkkiin ja jälleen auki. Jolloin hermojänteet amputoidussa kädessä avautuivat ja kipu katosi. Tämä on oikeastikin mahdollista. Näin ollen aivoja ja kehoa pystyttiin huijaamaan peilin avulla. Ehkä siis, mieli pystyy huijaamaan joissakin muissakin tilanteissa. En tiedä. Jännää.

Nämä ovat pohdintoja, jotka vain tulevat jostain ja päättyvät johonkin. Ai niin ja asian ydin tais ehkä tässä sekoittua muisteloihin.

Korvasta suoraan ikeaan...

Päivä meni tänään sitten ihan täysin melkein Tampereella. Serkkuni pyysi matkaan, sillä pikku herralla oli korva jälleen kipeänä. No sinnehän sitä sitten lähdettiin "paikkaamaan". Hyvinhän se sitten meni! Korva puhdistettiin ja tipat määrättiin ja sitten olikin suuntana, ruokailu. Hyvää oli Amerikkapaikassa! Ehkä joskus toistekin sitten taas. Ei jaksanut koko annosta syödäkkään, joka on tietenkin jännä juttu.

Ikea. Tuo suuren paikan tyyssia. Kyllähän siellä nähtävää ja koettavaa olikin. Ja mukaan tuli niinkin paljon kuin kaksi lampaantaljaa. Mietin kyl, et olisiko pitänyt ottaa kolme... mutta kyllä se kaksi oli ihan riittävästi, toistaiseksi. Sitten lähdettiin kohti kotia. Kyllä se ukkonenkin jossain kohtaa vähän näytti salamoitaan, nättejä olivat, kun tarpeeksi kaukana viihtyivät.

Citymarketista kengät alennusmyynnistä. Olivat kivat. Jos nyt kestäis loppukesän, niin hienoa. Ei kauemmin tarvitsekaan kestää. Kotiin päästyäni, tupperit, no eipä suurempia mukaan tullutkaan.

Nyt kuitenkin suuntana on.. vai tämän ehtoon päättäminen. Pyykit kuivumaan ja sitten ehkä jokin sinkkuelämää jakso. Saunaan tekisi mieli ja uimaan, mutta ehkä ne jäävät. Ainakin jälkimmäinen.

Lämpimästä vähän viileämpään aina 85 km korkeuteen keskellä yötä

Onhan se hienoa havaita, että päästänpäs koiran pissalle ja sen jälkeen sitten kiltisti nukkumaan. Astuin pihalle ja tunsin sen pihan viileyden. Suunnittelin jopa, josko hommaisi itselleen kesäksi teltan. Ei hirveän suuri menoerä ja varmasti viileä tällee elokuun alkupuolella.

Joka tapauksessa katsoin jälleen pihalle. Tähdet alkavat tulla ja mikä jännintä, valaisevat yöpilvet ovat jälleen keskuudessamme, aina elokuun alkupäiviin asti! En ole ikinä saanut kunnolla kuvattua niitä, joten olen aivan täpinöissäni tällaisesta pienestä ilmestyksestä. Kamera olikin jo valmiina jalustallaan, nyt ei tarvitsisi enää muuta kuin onnistua kuvaamaan niitä! Sanotaan, että harjoitus tekee mestarin. Voi olla, mutta kun mestari ei löydä edes kameransa kaikkia näppäimiä, niin miten tästä pitäisi toipua?

Yritin iPhoton avulla laitella tässä tekstiä kuvaan, mutta en meinaa sitten kirveelläkään löytää oikeaa asetusta, öm. Lopulta en saanut edes laitettua niitä iPhoton kautta, joten esikatselu sai auttaa.. Kello on kohta 2 yöllä ja viilennän asuntoa. Kyllähän se luonto viilentää. Kait. Valaisevat yöpilvet näkyvät vain, kun aurinko on tietyn asteen verran horisontin alapuolella. Valaisevat yöpilvet tosiaan voivat olla jopa 82-85 kilometrin korkeudella, joten kyse ei ole vain turhan lähellä olevista kavereista. Kuitenkin, voisin sanoa, että ei tuo nyt rumakaan ilmestys ole, vaikka se onkin yön ainoa valopilkku.

Ilmalämpöpumppu, oikeastikko?

En oikeastaan ollut sen suuremmin suunnitellut, mutta olin ajatellut pienessä mielessäni, että jos kuitenkin hommaisin jonkin viilennyksen. Puhuin siitä äitini kanssa ja hänkin oli oikeastaan sitä mieltä, että se voisi olla hyvä. Aina niin kauan, kun oli puhunut isäni kanssa. Melkein sain taas ajatuksen, että miksi ruokitaan sitä mitä oikeastaan, ei kuitenkaan toteuteta. Ehkä se olikin se tarpeellinen hetkellinen lämpöaallon tuottama harmistus ja jälleen huomaan olevani se lapsi, joka kiltisti tottelee vanhempiaan.

Oloni parani näistä ajatuksista katsellessani sinkkuelämää jaksoja. Kuitenkin tässä samaisessa hetkessä joku iloinen kertoi myös haluavansa ilmalämpöpumpun. Mietin kuitenkin, että onko se viisasta, jos oikeasti sähkölaskut eivät ole edes 10 000 kWh vuodessa, joten lämmitykseen ei ainakaan kulu liikaa. Joten onko sittenkään järkevää hommata joku pumppu, vain jotta saisi hetkellisen helpotuksen?

Onhan täällä oikeasti kuuma ehkä jopa 2-3 kk, mutta antaako se oikeutta käyttää nykyteknologiaa ja helpottaa omaa oloa? Mielestäni kyllä, mutta entä, tuleeko siitä Matti kukkaroon, vai olenko oikeasti tullut liikaa omiin vanhempiini? Vai kuuntelenko vain liikaa?