Näkökulmia!

Reissuni lapissa jäi ehkä vähän lopulta lyhyeksi, mutta antoisaksi. Oikeastaan vasta nyt alan ymmärtämään mitä opin ja täytyy sanoa, että vaikka ammattiosaaminenkin sai hyvän lisän niin opin oivaltamaan toisen ihmisen kunnioittamista hieman eri tavalla. On suunnattoman jännää nähdä nyt se ero, mitä ei oikeastaan lapissa kunnolla oivaltanut.

Monet täällä on nyt kysyneet, et millaista oli? Olen enemmän tai vähemmän miettinyt ja kertonut, että ihan jees, mutta ehkä en ihan päässyt kiinni siten kuin täällä. Tai, ehkä kuvittelin asian näin. Nyt tuntuu, että oikeastaan kiinni kyllä, mutta siellä kun ei oikein ollut sitten taas vapaa-ajalla itselleen tekemistä, kun ei ollut kenen kanssa tehdä, koska ei tuntenut kunnolla ketään. Tämän takia varmaankin tuntui, ettei oikeasti päässyt kiinni muka tilanteeseen. Hidas lämpeämään, sanoi isä saunan kiukaasta, vaan kun on lämmin, niin se on kans lämmin. Voisin sanoa, että tämä taitaa päteä kyllä tähän asiaan ja olenkin erittäin iloinen, että sain niin hyvän työyhteisön Sodankylässä. On se hyvä nyt se oivaltaa vai kuinka? Ja anteeksi, jos sanoin tai tein jotain 😉 Taitaa tämä olla enemmän sisäpiiri juttu. Heh. Kiitos siitäkin. 

Nyt kun mietin, niin oli oikein hyvä lähteä sinne ja oppia tuntemaan itsensä ja nähdä jotain toisin silmin. Nyt kun tuli takaisin tänne, niin näkee tän ihan toisin silmin, vaikka sitä piti kenties ihan normaalina. Nyt miettii, että mikähän sitä oikeasti onkaan normaalia.

Nyt kuitenkin syksyllä alkaa pieni opiskelutuokio ja sen jälkeen saakin taas miettiä, että mitäs sitten. Sodankylään erittäin paljon kiitoksia ja eihän sitä tiedä, mitä keikkaa voisi joskus lappiin tehdä, kun tässä elämä kulkee eteenpäin.

Kohta puoli vuotta..

Aika kuluu siivillä. Tuntuu että vastahan sitä tuli, mutta sanotaanko että kyllä se aika kuluu ja jos ei muuta, niin tulee mietittyä mitä tässä elämässä haluaakaan tehdä. Eksyin jälleen katselemaan Peltsin Lappi ohjelmaa ja aloin miettiä ”lapin hulluus?” – tänne on päästävä uudestaan. Oikeastaan se on aivan totta. Työ on työ, vapaa-aika on vapaa-aika ja loma on… Loma. Tänne kun olen tullut, olen aina tullut lomalle. En töihin. Olen tullut tänne, jotta saan unohtaa sen työn, saan palata kotiin ja nauttia juuri siitä. Olen saanut nauttia ystävieni ja perheeni kanssa tätä aikaa täällä en yksin.

Kohta on kulunut puoli vuotta, kun vaan lähdin tänne. Päivääkään en vaihtaisi, sillä ensinnäkin oman itsensä tutkiskelu, oppi omasta itsestä on ollut erittäin suuri. Paljon vähemmän täällä olen mennyt ja tehnyt yhtään mitään, vaan ehkä olenkin ottanut tämän enemmänkin aikana oppia tuntemaan itsensä. On helppo sanoa, että nyt minä lähden ja kokeilen miltä tuntuu, vaan itse lähteminen on aika tekemistä. Uuden kunnan, uuden työpaikan tavat, uudet ihmiset. Uutta on kaikki ja se ”taika” mikä on, on vielä kadoksissa. Voi olla, että taika palajaisi, kun saisi ensimmäisen loman viettää, vaikka yksinkin, mutta päättää, että menen sinne ja teen näitä asioita.

Yksi asia on varma, tekisin tämän uudestaan, jos tilanne olisi sama kuin syksyllä. Haluaisin kokeilla uusia asioita. Ja olisin aivan yhtä kauan kuin nytkin. Onhan sitä mielessä välillä, että ”Pääsisipä heti lähtemään kotiin.”

Ihmiset täällä ovat erilaisia, kuin mihin oli tottunut. Kulttuuri itsessään on toisenlainen, vaikka olemme samassa maassa, rajojen sisäpuolella, vaan olisihan se kummallista, jos samanlaiset kaikki paikat ja ihmiset olisivat. Eihän sen tarvitse olla, se ei saa olla samanlaista.

Lappi, tulen täällä vielä monesti käymään, enkä usko, että koskaan kyllästyn, en milloinkaan. Mutta tiedän, että eniten saan lomalla. Kun saa olla ja kadota luontoon, voi ottaa mökin jostakin ja lähteä sinne ihmettelemään, voi mennä kalastaan, voi ottaa huikan konjakkia kuksasta ja katsella tunturilla maisemia. Vaikka yksinkin, en pitäisi sitä ollenkaan pahana, vaan se täytyy tehdä kesällä, kun aurinko päättää olla näkyvillä ympäri vuorokauden. Sillä kesä, jää nyt näkemättä. Vaan aikaa on. Ja varmasti, senkin vielä koen ja tulen manaamaan sääsket alimpaan hornaan.

Muistan, kun läksiäisissä mentiin kierrosta, jossa kysyttiin, tekisikö ketään toinen tällaista siinä porukassa. Vastaus taisi olla jotenkin, että ei. Mietin nyt, että miksi ei? Jos siis tilanne vastaan tulisi? Ymmärrän, monella oli perhe, oli oma asunto, vakituinen työ. Siinä on painavat syyt olla kotona ja siellä missä on. Mutta toivon, että jos joku harkitsee tulemista Lappiin, tai harkitsee jonnekin muualle menemistä ja haluaa kokeilla, niin ehdottomasti kokeilkaa. Te ette menetä mitään, ette yhtään mitään. Saatte jotain hienoa itsellenne. Ja oikeasti nämä ihmiset täällä ja monesta on tullut kyllä ystävä. Sellainen, millaiseksi antaa niiden tulla. Uskon ja toivon, että tapaan näitä ihmisiä vielä tämän asumisjaksoni jälkeenkin, vaan aika varmasti kertoo sen sitten aikanaan.

Tämä vuosi on Suomen 100 vuosi. Itselläni ei sata häämötä vielä pitkiin aikoihin tässä elämässä. Mutta Suomen sadannen vuoden kunniaksi tulen menemään vielä lumilinnaan ja on kyllä ajatuksissa vielä muutama muukin asia tehdä ennen kuin kotiudun. Vaan katsotaan, saanko aikaiseksi nyt.

Ole rohkea aina siinä mitä teet, ja nauti siitä mitä teet. Muista tuntea itsesi täydelliseksi ja tuntea ripaus Lapin taikaa, myös siellä kotona.

Joulupukki, totta vai tarua?

Tuli tässä muutama aika sitten luettua joku otsikko iltalehden nettisivuilta, että joku tiedemiestutkimusturhuus oli sitä mieltä, että tehdään todella pahaa jälkeä, kun kerrotaan joulupukin olevan olemassa, vaikka sitä ei ole.

En sitten sen enempää tuolloin miettänyt, mutta nyt sitten pohdin, kun ajankohdaksi tämän asia tuli taas vähän ajankohtaisemmaksi, että kenellä on oikeus sanoa, että onko sitä pukkia olemassa vai ei? Niin kauan kuin yksikin sinisilmäinen lapsi ja aikuinen siihen uskoo, niin eikö hän silloin ole olemassa?

Vertaan tätä asiaa nyt kyllä uskontoon! Että jos oikeesti Joulu on Jeesuksen syntymäpäivä, jolloin tietäjät tarinan mukaan vie lahjoja pienelle lapselle, niin kuinkas moni ihminen uskoo tähän tarinaan? Oikeasti?! Ja sitten meltotaan joulupukin olemassa olosta. Voin rehellisesti sanoa, että olen huomattavasti useimmin nähnyt joulupukin kuin Jeesuksen. Mutta eikös kumpikin ole yhtä ja sama asia?

Kumpikin tuo iloa ja valoa jokaisen niitä uskovan sydämeen ja tuo kenties sekä harmistusta että tuskaakin jos oikein sille päälle satutaan.

Kumpikin asia on niin uskon asia. Ja jokainen päättäköön mihin uskoo. Itse haluan uskoa sekä siihen Joulupukkiin ja sen tuomaan iloon ja Jeesuksen tuomaan valoon. Uskon myös shamanismiin ja moneen muuhunkin asiaan. Enkä ollenkaan ole niin varma, että miten uskon tämän päivän politiikkaan. On mielestäni tärkeää, että tässä joulupukki asiassa annettaisiin sen lapsen itse päättää milloin lakkaa uskomasta tai milloin tajuaa sen olemassa olon. Oikeasti mitä pahaa on siinä, että on olemassa punanuttuinen tonttu tai joulupukki? Tuo lahjoja ja kaunis ajatus taustalle. On toki pidettävä jossain kohtaa pieni ajatusleikki siitä mihin lapsi esimerkiksi uskoo ja antaa hänelle ohjeita, miten löytää oman uskomuksensa.

En tiedä, mutta on julmaa määrittää, saako johonkin asiaan uskoa vai ei. Annetaan meidän kaikkien uskoa juuri siihen omaan tähteemme taivaalla ja nautitaan juuri siitä. Näin voi valoisat ja hyvät ajatukset tulla juuri meidän luo.

Rauhaisaa Joulun jatkumoa! Ja niin, minä näin joulupukin. ;)

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivä puhuttaa joka vuosi, kun itsenäisyyspäivää vietetään. Luin muutaman kommentin,netistä ulkomaalaisten mielipiteitä itsenäisyydestämme ja sen juhlimista ja muistamista. Oli mielestäni jänniäkin kokemuksia ja suomalaisuuteen taitaa liittyä se  arvokkuus ja ne linnan juhlat.

Suomen virallisesta itsenäisyydestä on  nyt 99 vuotta. Eli voidaan miettiä, että eihän enää kohta elä ketään, joka voisi kertoa kokemuksella, mitä tuolloin tapahtui. Pohditaanko oikeasti aikaa tuonne noin sadan vuoden päähän, vai.. Muistetaanko ainoastaan sota, joka päättyi -45?

Ajatus itsenäistymisestähän periaatteessa tietääkseni alkoi jo 1.3.1917, jolloin Venäjällä alkoi vallankumous. Tsaari luopui kruunusta ja tämän jälkeen alkoi myllerrys. Tämän seurauksena autonomisessa vallassa ollut Suomi ja sen kansa alkoivat vaatia vähän vapaampia otteita omaan maahansa. Venäjällä Marraskuussa 1917 V.I.Leninin vallankaappaus Bolshevikkien eli kommunistien kanssa, joka kuinkin onnistui, niin auttoi alkamaan kunnolla itsenäistymisen toteutuksen vaiheet. Näin itsenäistyminen sai Suomen eduskunnan luvalla virallisseisti 6.12.1917. On kuitenkin vielä jotain, vasta Joulukuun lopulla Venäjä antoi sanansa ja tammikuussa 1918 tunnustivat Suomen itsenäiseksi myös Ranska, Saksa ja Ruotsi.

Eipä Suomella silti ollut ruusuiset ajat tulossa, sillä tammikuussa -18 aina toukokuuhun asti vietettiinkin sitten railakasta sisällissotaa. Sisällisodassa oli jotain tulevaisuuden kannalta mielenkiintoista, sillä, koska valkoiset, eli Senaatin asevoimat ja vastassa Suomen Punainen Kaarti, eli punaiset.
Valkoisia kannatti Saksa ja Punaisia aina niin kommunistinen (Venäjä-)Neuvostoliitto. Niinhän se sitten meni toisenkin maailmansodan aikana. Punaiset, eli Neuvostoliitto ja Valkoinen, eli Saksa ja kummatkin tappeli keskenään ja Suomi sai olla välissä. Että on hauska ajatus. Mitä muinoin, niin uudestaan ja mitä silloin, niin ei toivottavasti enää.
Saksahan auttoi Valkoisia niin, että hyökkäsivät sotilasvoimien avulla Etelä-Suomeen, kun taas Neuvostoliitto antoi aseita Punaisten joukoille. Kummassakin siis puolensa. Valkoisethan sitten tämän kisan tiettävästi voittivat, vaan missä mulle olis haastattelukaveri, vois vähän kysyä, miten se kokonaisuus jonkin aikansa eläneen ihmisen mielestä meni.

Kun viimein tämä sisällissota oli puitu, voidaan kait mainita, että semmonen noin 10 vuotta saatiinkin olla jokseen rauhassa omien pienten kiistojen kanssa. Ja sitten aika pian alkoi kolkuttamaan ovella jo toinen maailmansota ja siihen liittyvät koukerot.

Mielestäni kuitenkin pitäisi muistaa, että täällä on hyvä olla. Suomessa on tällä hetkellä keskimääräisesti hyvä asua ja täällä pyritään auttamaan kaikkia. Säätyyn, katsomuskantaan ja kokonaisuuteen katsomatta. Saat kannattaa "valkoisia" tai "punaisia", eikä sinua silti viedä saunan taakse teloitettavaksi. Kuitenkin suku muistaa kantansa, vaikka ihmiset, jotka ovat eläneet, ovat jo kuolleet. Tarinat eivät koskaan täysin kuole ja ripauksia vuosien takaakin voidaan vielä muistaa.

On arvokasta muistaa Veteraanit ja niiden lapset, sillä itsenäisyyden puolustus oli toisen maailmansodan aikana kova paikka ja moni sai päästä hengestään. Vaan moni myös jäi. Vaikka periaatteessa sota hävittiin, niin kyllähän se oikeasti omasta mielestäni voitettiin. Voidaan edelleen puhua suomea, ettei tartte sitä salaa ihmetellä, voidaan nostaa tuo siniristilippu salkoon ja laulaa Maamme -laulua. Pieni pala maata menetettiin ja vielä isompi osa ihmisiä, vaan sielulleen Suomi tuolloin sai jotain. Yhtenäisyyden. Se mitä oli jäljellä Valkoisista ja Punaisista, heidän ajattelutavat ja aatteet olivat vielä vahvoina ennen toista maailmansotaa. Mutta yhteisen vihollisen ja sodan turvin, oli pakko heittää sivuun erimielisyydet. Tämän vuoksi, jotain myös saatiin, eikä sitä pitäisi myöskään unohtaa.

Oikein ihanaa Itsenäisyyden Päivää juuri sinulle. Olkaa rauhallisesti, nauttikaa elämästänne ja kiittäkää sitä, että me saamme elää oikeasti pois sodista, pois sen tuomasta murheesta! Nautitaan siitä, mitä meillä on ja pyritään auttamaan edelleen sitä lähimmäistä. Ei jätetä ketään yksin, vaan otetaan luokse ja halataan.

Hei täältä pohjoisesta. Huomenna noin viikko täällä elämää takana. Pieni hetki siis, mutta vielä pienempi on tää aika yksin täällä. Voin silti sanoa, että helppoa ei ole. Uusi työporukka, tilat, tavat.. kaikki.


Asunto on viihtysä ja tykkään tässä olla. Ei siitä siis mitään.Kaikki muu tuntuu vaan niin vieraalta. Niinhän ne onkin. Murre on hauska, vaikka toisaalta, haluan kyllä pitää tän omani. Nättiä on kuunnella tätä ihan aitona versiona, ettei se ole sitä "etelän meiningin" puhetta. Vaan ihan sitä, mitä se on. Kaunista omalla tavallaan.


Kun lähden töistä ja istun autoon ja mietin asiaa, niin ei voi sille mitään, että vielä tulee se kyynel tuohon silmäkulmaan. Mä haluun kotiin.Vaikka toisaalta, en mä tiiä onko siellä yhtään sen ihmeellisempää. ^_^ Ota tästä siis selvää. Nyt vaan tämmösessä ristiriitasessa fiiliksessä. Tulee mieleen aika, kun olin opiskelemassa Karkussa. Se nyt oli ihan vieressä kotia. Mut viikko siellä ja vkloppu kotona. Sanoin silloinkin äidille, että "mää en halua enää mennä.. Tulee ikävä." Siitä on aikaa 10 vuotta!!! Oikeasti!

Alku on aina vaikeaa, tai siis varmaan mulla tämmönen oma fiilis tästä. Mutta tiedän, tunnen itseni, tulen vielä nauttiin tästä, mutta vaadin sen ajan. Ja sain mä jo kosketuksen tuosta revontulien maailmista.. <3

Asiasta taas kukkaruukkuun..

Tää Mikael Gabrielin versio "mun koti ei oo täällä". Niin täytyy oikein eka säkeistö tähän laittaa.. jotenkin mää tykkään siitä!

"jos tää ois meidän koti,

 kukaan ei omistais metsii.

faktat piilotettu, avaan tätä tekstii

meres enemmän muovii ku kaloi 2020,

ilmasto muuttu jo, 

miks herätään vast nyt?

Palataan takas luontoon,

mis vaihees tää meni ihmiset vastaan eläimet muotoon?

Kattokaa ulos, 

Fiilis saattaa välittyy 

Pelkkää harmaat ympärillä, 

ihin värit on hävinny? 

Kaikki koulus opetettu oli valetta, 

tutkitaan avaruutta et voidaan tuhoo uus planeetta.

Tääl paleltaa, koht aletaan, koht tajuu ollaan myöhäs tekee muutos,

eikä kaikki sitä haluu. 

Valitaan puolii ollaanks idäst vai lännest

ja käyttäydytään niinku ei ees kuuluttais tänne. 

Tää ei oo koti vaa rahan teko väline, 

vielkää olla tajuttu et jokanen ei oo saman värine."

Varsinkin tuo  kohta "Tutkitaan avaruutta et voidaan tuhoo uus planeetta." On huolestuttavan totta.. mää en tiedä, mutta joka tapauksessa tässä on kiteytetty hyvin asioita mitkä on ajankohtasia. Hmm.. tämmönen väliajatus.. ^_^ 

Niin ja... 

2.10.2016 klo n. 23

 

Lähestyy, ihan liian nopeasti

Ajatukset rientää ja aika sitäkin nopeammin. Muutto on jo ensiviikolla ja tuntuu, että kaikkee vielä tekemättä. Nyt kuitenkin voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että kiitos. Tänään oli sitten liuta rakkaita ihmisiä ympärillä. Ei tätä helpoksi tehdä. Ei. Oli kaikki juuri niin kuin pitikin ja enemmän.

Oli siis läksiäiset. Ja ihanat sellaiset. Päätin jo aikoja sitten, että en todellakaan vietä läksiäisiä. Kauheita ovat. Ja missä ajassa siivoisin vielä tän pirtin ja laittaisin tarjottavat ja entäs sitten se kaikki muu. Ei... unohdetaan. Täysin.

Mutta ihmiset täällä ei unohtaneet. He päättivät, että nyt nähdään vielä ja ollaan yhdessä ja juodaan kahvit ja ihana tunturikakkukin odotti siellä. Taisi olla Kristan kädenjälkeä. Itkuhan siinä tuli, kun kaikki rakkaat siellä olohuoneessa möllöttää ja vielä enemmän ne, joita ei edes ymmärtänyt, että voisi olla. <3 Ei tässä enempää sanoja tarvita, vaan iso kiitos teille kaikille, että pääsitte tulemaan! Ja hei, enhän minä oikeasti nyt NIIN kauas menisi, etteikö nähtäisi!

Kiitos! ps. katsohan tarkkaan ni yllätyt!

Muutto Sodankylään.

Vain elämää alkoi, Lauri Tähkän päivällä. Näillä sävelillä kiitos spotifty:n kirjoittelen. Onneksi ei rakasta ääntään voi käyttää, kun se on karannut jonnekin.

Jossain kohtaa koitin vähän painoa pois. Onnistuinkin, mutta taas se hiipii takaisin päin, kuin salakavala rutto. Ei muuta kuin syksystä kiinni ja uusiin yrityksiin. Kirjaimellisesti. Se mitä kehossa tapahtuu, tapahtuu nyt myös kehon ulkopuolella. Muutokset puhaltaa kokonaisuudessaan. Mikäähän ei oo siis ole pysyvää vaan jokainen liikkuu eteenpäin omalla tiellään.

Nyt on tapahtumassa niin, että hetkeksi Huittinen saa jäädä taakse ja uusi asuinkaupunki on tiedossa; Sodankylä. Muutto tapahtuu tämän kuun lopussa ja työt alkaakin sitten ensikuun alussa. Siihen mennessä olisi tarkoitus asettua ja parantua ja ja.. Sanotaan, että nyt on pakkausta päällänsä. Mitä mukaan, mitkä jää tänne. Samalla tulee katsottua, että mitä oikeastaan tarvitsee ja mitä ei. Uskoisin, että lopulta ihmisellä on ihan mielettömästi turhaa tavaraa.

Tänään ensimmäiseksi katsonut vaatteita ja havainnut pieniä talvivaatepuutoksia. Ei muuta kuin ensiviikolla vähän ikään kuin ostoksille. Samalla vois katsoa siistit saapikkaat itselleen kun vanhat ovat oikeasti jo vanhat. Sukset tuli onneksi ostettua juuri uudet. Kiitos Annikan, joka innosti vuosi kaksi sitten hiihtään.

En ole tekemässä tätä elämän kokeilua siksi, että saisin vapautta. Nämä puheet nostavat karvani pystyyn. Sillä vapaa olen ollut jo pitkän aikaan. Rakastan omaa kotiani, rakastan koiraani, rakastan vanhempiani. Vanhemmilleni olen kiitollinen kaikesta mitä olen saanut ja olen erittäin iloinen siitä, että he ovat tässä niin mukana ja auttavat miettimään jälleen mukulan koettelemuksia.

Mitään lopullista takaisin paluuta en voi sanoa. Vähintään 3 kk vietän tällä matkalla, mutta mikä onkaan korkeintaan raja? Sitä en osaa tietenkään sanoa. Mutta voin sanoa, että jo 3 kuukautta tätä kokeilua tulee olemaan varmasti tunteikkaimmat mitä on hetkeen koettu. Jo pelkästään sen takia, että porukat ovat niin kaukana, että heitä ei sen suuremmin tule varmaan nähtyä. Ja peijakas, äiteenkin kanssa ollaan niin paljon tässä viimevuosina menty ja matkustettu. Vietetty yhteistä aikaa, että vähän tuntuu hullulta kadota nyt vähän kauemmaksi. No, eihän se lopulta kaukana ole. 12 tuntia autolla.. ja jos käyttää yleisiä, niin ei välttämättä sitäkään. Joka tapauksessa, en ole onneksi katoamassa.. vain vähän matkustamassa.

Teen vähän "haastelistaa" itselleni tässä, mitä haluan oppia.

Ennen kaikkea, haluan oppia uutta uudessa työpaikassani, kokea uusia asioita ja tutustua uusiin ihmisiin. Oppia tuntemaan vähän toisenlaista tyyliä tehdä töitä, oppia vähän toista kulttuuria.
Toinen haastekokonaisuus on valokuvaus, haluan oppia kuvaamaan niitä revontulia, yökuvia, lumikuvia, porokuvia, luontokuvia.. Katsotaan kuinka tämän käy.
Eikä kaksi ilman kolmatta, haastan itseni liikkumaan aktiivisemmin, harrastamaan uusia lajeja.. ihan mikä uusi laji käy, kunhan sitä harrastan. Haluan saada kuntoni jälleen kuntoon ja paremmaksi. Niin kuin tekstin alussa voidaan todeta, että se paino ei ole se edelleenkään kuin haluan. Näin ollen voin todeta, että tästä se lähtee.

Tuleva viikko tulee olemaan pakkausviikko, se tulee olemaan kaikkien tarpeellisten tavaroiden hankkimisen viikko. Ja vanhojen tavaroiden poistoviikko. Näin se "tasapaino" säilyy. Kokonaisuudessaan tämä tuleva 2 viikkoa tulee olemaan aika metkoja. Kaikki kuitenkin järjestyy, se on varma.