Vuosi alkoi mielenkiintoisesti. Oltiin Thaikuissa ja katseltiin
elämää vähän eri silmin. Talvi meni oikeastaan siinä, eikä pakkasta omalla
ajallani oikeastaan tänä vuonna ole ollut. Kevät meni aika rauhallisesti ja
työntäytteisesti ja välillä vähän rauhallisemmin. Kevät on aina uuden
ajanjakson alkamisen aikaa. Luonto alkaa jo maaliskuussa näyttää uutta elämää,
vaikka sitä ei aina näekään paljaalla silmällä.
Vuosi tähän mennessä on ollut jo erittäin rikas ja
henkisesti koetteleva. On ollut paljon sellaista, jota ei mieli vieläkään
täysin ymmärrä. Eikä varmaan koskaan tule ymmärtämään. Mutta ehkä näiden monien
asioiden kanssa on oppinut montaa eri puolta. Tällä hetkellä on helppo
hymyillä. Vaikka asiat eivät koskaan tulisi olemaan, kuin muutama vuosi sitten,
mutta onko se tarkoituskaan?
Vuosi ei missään nimessä ole lopussa, eikä kesäkään, vaikka
ilmat viilenevätkin. Kun tapahtuu jotain, mikä laittaa pyörät pyörimään, niin
voi huomata, että on omalla elämänpolullaan. Ennusmerkkien avulla on opittava
menemään ja näkemään se, mikä on tulevaa ja ennen kaikkea, mikä on juuri nyt.
Omilla valinnoillamme me laitamme elämän liikkumaan. Aina voi palata entiseen,
jos se on tarkoitus, mutta se ei välttämättä vie meitä siihen suuntaan, mihin
tarkoitus on. Katkeroituu siihen, että ei seurannutkaan omaa sen hetkistä
unelmaa ja elämänsä ehtoopuolella huomaa, että voi kun olisinkin uskaltanut…
Moni sortuu siihen, että ei uskalla astua lumpeelle, vaikka
tietää, että se kyllä kestäisi, kun luottaisi. Monella luottamuksen kohde on
Jumala. Toisille Jeesus. Joillekin se on Luonto. Toisille se on Minä itse.
Mutta mikä se on minulle, en tiedä. Mutta luotan siihen, että jonkin ohjaa
meitä, mutta vapaalla tahdollamme teemme ratkaisumme asiaan kuin asiaan. Meille
annetaan se lottovoitto tänne syntyessämme, mutta se miten me käytämme
voittomme on aivan oma asiamme.
Kerran eräs mies sanoi; ”Minä annoin lapselleni saappaat, se
miten hän käyttää niitä, on hänen asiansa. Itse en voi hänen saappaitansa
käyttää, mutta voin näyttää tien.”
Ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, että käytetäänkö kyseistä
tietä. Tien näyttäjiä on jokainen. Omilla valinnoillamme löydämme sen tien mikä
on meille tarkoitettu. Vuosi 2016 on monelle ystävälleni ollut mielenkiintoinen
vuosi. On tapahtunut paljon ikävää. Moni on eronnut, monella on kuollut
sukulaisia, ystäviä, perheenjäseniä. On tullut eroja erilaisiin suhteisiin,
säröjä jotka eivät välttämättä koskaan parane. Mutta jos on ollut ikävyyksiä niin
on ollut onnea. Moni ystävä on mennyt naimisiin, on saanut lapsia, on uutta
opiskelua, työpaikkaa ja se, että monet kokevat rakkautta on ollut myös tämän
vuoden tuoma tieto.
On kuitenkin pakko sanoa, että tieto ikävistä asioista jää
aina päällimmäiseksi, vaikka pitäisi muistaa, että se positiivisuus kantaa
paljon pidemmälle. Olipa asia minkä tasoinen vain, olipa se hyvä tai huono niin
se on elämää. Se kuljettaa meitä eteenpäin. Me emme junnaa yhdessä samassa
hetkessä kuin vain juuri sen yhden hetken. Kokemuksia täytyisi uskaltaa ottaa
vastaan, kun niitä annetaan.
Odotan syksyä, monellakin eri mielellä. Onko sitten
kaihoisa, vai onko sitten hyvä, en tiedä. Mutta odotan. Uskon, että se antaa
paljon enemmän kuin pitkiin aikoihin. Haluaisin seurata haaveitani. Tähän
mennessä on paljon toteutunut niistä mitä olen haaveillut, mutta haave jostain
suuremmasta on vielä tapahtumatta. Tiedän, että se tapahtuu. Tavalla tai
toisella. Moni sanoo, että olet nuori tekemään mitä sinun tekee mieli. Mene ja
koe ja tee. Mutta se yksi osa itsestä aina jarruttaa. Se on pelko. Mutta se on
niin pieni tunne ja ajatus, että katoaa sen suuremman haaveen tieltä. Joskus on
vain pakko unohtaa järki ja lähteä sen perään mitä tuntee ja kokee oikeaksi.
Aina tulee muistaa, että elämä on lyhyt ja voi loppua ihan, milloin vain.
Vaikka ihminen on nuori, se ei tarkoita, että olisi silti aikaa kaikkeen. En
tarkoita, että katoaisin mihinkään, tarkoitan, että elämä ei ole itsestään
selvyys.
Olen tässä nyt katsonut vain miljoona kertaa Kung Fu Panda
3. Oikeastaan katsoin kaikki elokuvat täs parin päivän aikana. Mietin leffan
teemaa. Siinä etsitään sitä sisintä. ”Kuka minä olen… kuka sinä oikein olet?”, ”Olen
miettinyt aivan samaa… Olenko panda poika, olenko hanhen poika, olenko oppilas,
olenko opettaja, ymmärsin, että olen niitä kaikkia... olen lohikäärmesoturi...”
Ehkä jätän tämän taas tähän... Kuka sinä oikein olet?
