En tiedä onko oikeasti mitään ihmeellistä täällä tapahtunut. Paitsi, että olen innostunut ihan vain lenkkeilystä tai siis... koirani innostui. Muonio/Iso-Syöte reissulla kävelin noin 57 km. Noin viikossa. Ei lainkaan huono saavutus. Paljon jäi käymättä. No, koirahan oli toki mukana ja niin kuin koiralle, niin myös itselleni tuo 57 km oli aika huisi juttu.
Maanantaina kotiuduin viimein tänne kotiin ja tähän päivään mennessä olen tainnut liikkua noin... 27 km. Siis tähän mennessä ja tällä viikolla. Tänään piti olla kivasti välipäivä liikkumisessa, mutta koirani alkoi 19.00 aikaan vinkumaan ja hakemaan huomiotani. No minähän siihen, että "mikäs sun on? Nälkä?" koira ei näyttänyt innostuvan.. "Jano?" ei... "Haluatko lenkille?" ja sehän lähti ku tykinsuusta ovelle, "Tule jo, mennään... tule jo!!!"... Taisin istua koneella silloin ja olin, että pakkohan se on.
Kamppeet valmiiksi, koira oli innoissaan vierellä kun laittelin lenkkivaatteita ylleni. Häntä heilui ja innostus oli valtava, voiko tuollaiselle kaverille olla muka vihainen tai tyytymätön. EI! Hänelle täytyisi antaa iso lihanpalanen, että "ole hyvä, kiitos että sait minut jälleen pururadalle! Jopa välipäivänä!".
Oli tänään pienet synttäritkin. Yksi vuotias Aada oli hurmaava ja nauravainen. Kiitoksia tarjottavista ja hyvästä seurasta!
